Aktiviteetit

Järvi, metsä, kulttuuri - Lomamokkilassa riittää tekemistä lapsille ja aikuisille

Löydä mieleistäsi tekemistä – oli se sitten rentoutumista, urheilua tai muuta leppoisaa puuhastelua

Kesäpäivän viettoa

Maatilan pihapiirissä voit pelata niin tennistä, lentopalloa kuin sulkapalloakin.

Vuokraamme polkupyöriä ja tennisvälineitä.

Lisäksi käytössäsi on nuotiopaikkoja sekä pihamaalla että järven rannalla.

Eikä tekeminen lopu talvellakaan

Talvikaudella lähimaastosta löytyy hiihtolatuja sekä moottorikelkkaura.

Voit myös kokeilla retkiluistelua ja muita ohjattuja aktiviteetteja lähiseudulla yhteistyökumppaniemme avustuksella.

Tutustu tilan historiaan

Vuonna 1810 rakennettuun aittaan on perustettu aittapuoti, josta voit löytää kotikutoisia villasukkia ja -lapasia sekä muita tilan tuotteita.

Tilan historiasta kertoo vanhaan riiheen kunnostettu riihimuseo.

Lähteäkö järvelle vai metsään?

Päärakennuksesta on matkaa noin kilometri järvenrantaan.

Järvellä voit käydä soutelemassa ja kokeilla kalastusta, uida tai nauttia rantasaunan ja savusaunan lempeistä löylyistä.

Lähimetsissä voit harrastaa sienestystä ja marjastusta.

Rentoudu joogan parissa

Toisessa majoituskohteessamme B&B Taipaleenniemessä järjestetään useita joogaviikonloppuja ympäri vuoden yhteistyössä Yoga Saimaan kanssa.

Voit lisäksi tilata itsellesi yksityistunnin sekä Taipaleenniemeen että Lomamokkilaan. 

Suosittelemme kokeilemaan erityisesti joogahetkeä ulkona, esimerkiksi B&B Taipaleenniemen rantahiekalla, talvisin lumen päällä ja kesäisin sup-laudalla.

Myös suppailun peruskurssit onnistuvat sekä Taipaleenniemessä että Lomamokkilassa.

Lomamokkila sijaitsee keskellä kauneinta Järvi-Suomea

castle, olavinlinna, savonlinna-6940332.jpg

Olavinlinna ja Oopperajuhlat

Savonlinnassa voit esimerkiksi tutustua keskiaikaiseen Olavinlinnaan ja osallistua Savonlinnan Oopperajuhliin, seilailla Saimaalla tunnelmallisella höyrylaivalla tai nauttia torielämästä.

lake, ridge, punkaharju-7415097.jpg

Hurmaava Punkaharju

Punkaharjulla taas voit nauttia upeista harjumaisemista tai tutustua Metsämuseo Lustoon.

Linnansaaren kansallispuisto ja norppa kivellä

Upeat kansallispuistot

Jos haluat luonnonrauhaan, Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistot ovat lähellä.

Soita/Call
Whatsapp
Varaa/Book
Scroll to Top